Vanhan Savotan Kämppä/Kämppäkauppa on monipuolinen vanhan metsäkulttuurin esittely- ja tapahtumapaikka Pälkäneen kunnan Rautajärven kylässä.

Kämppäkaupalta voi hankkia aidot perinneasut kuten saapashousut, flanellipaidat, autoilijan lakit, kumiterät, jatsarit, naisten asut ym. Kämppäkauppa kiertää myös etelä-suomen isoimmissa perinnetapahtumissa kesäkaudella.

Kämppäkaupalla ja metsäkotuksella voi tutustua laajaan maa- ja metsäperinne-esineistöön sekä työnäytöksiin joko tapahtumien yhteydessä tai sopimuksesta. Vanha Savotta järjestää myös erilaisia perinnetyökursseja, ryhmien kahvituksia, kokouksia ym. aidossa savottatunnelmassa.

Vanhan Savotan yhtye Enso Kusetti sekä Mestaripelimanni Veli-Matti Järvenpää & Sawottaboys-yhtye viihdyttää yleisöä niin omissa tapahtumissa kuin keikkakiertueella.

ŠEero Mäki-Mantila

Hämeen Heimoliiton hallitus on kokouksessaan 29.11.2016 myöntänyt Häme-teko 2016 palkintolaatan Vanhalle Savotalle ja Jouko Vilkmannille perheineen.

Palkintolaatta luovutetaan Vanhan Savotan Vanhan Ajan Metsäperinnepäivillä (11.-12.3.2017), sunnuntaina 12.3 noin klo 12 savotta-alueella.

Tässä on perustelut, jotka ehdotuksessa olivat:

"Jouko Vilkman on yhdessä perheensä kanssa järjestänyt perinnetapahtumia 15 vuoden ajan. Heinäkuussa on metsä- ja maatalousnäyttely, syyskuussa puintipäivä ja maaliskuussa vanhan ajan metsäperinnepäivät. Tapahtumat ovat kaksipäiväisiä ja ne keräävät jatkuvasti satamäärin yleisöä Pirkanmaalta ja kauempaakin.Kone- ja työnäytöksiin saapuu talkooväkeä laajalta alueelta esittelemään perinnetöitä alkeellisin konein ja hevosin. Näytökset tapahtuvat oikeassa ympäristössään, eli metsätyöt kuusikossa hankien keskellä, maatalous ja koneet Vilkmanin pellolla ja pihapiirissä.Tilan toimintaan liittyy ympärivuoden avoinna oleva kämppäkauppa, josta voi ostaa perinnevaatteita ja -jalkineita, matkamuistoja ja lahjaesineitä. Kämppäkaupan yhteydessä on perinteinen kahvila sekä Jouko Vilkmanin keräämä mittava museoesineiden kokoelma. Talvisin on metsässä toiminnassa kämppäkahvila. Tilaisuuksien viihdykkeenä kuullaan Enso Kusetti-yhtyettä ja muitakin pelimanneja.

Vanhan Savotan juhlatapahtuma oli 12-13.3.2016. Kun toiminta on yhtä jaksoisesti pyörinyt 15 vuotta, on se osoitus pitkäjänteisestä perinneharrastuksesta, jonka vaikutus säteilee useiden kuntien alueelle.Vanha Savotta olisi palkittava Häme-tekona v. 2016." Teon esittäjä on Seppo Unnaslahti, Kuhmoisista.

Kiitämme Hämeen Heimoliittoa, teon esittelijää Seppo Unnaslahtea, Enso Kusetti yhtyeen muusikoita ja muita pelimanneja, kämppäemäntiä. Työnäytöksissä ja valmisteluissa olleita talkoolaisia,

yhteistyökumppaneita, kaluston esittelijöitä ja koneharrastajia, työhevosharrastajia ja kaikkia perinnetapahtumissa 16. vuoden aikana mukana olleita sekä suurta yleisöä.

Yhdessä olemme tämän ansainneet!

Vanhan Savotan puolesta Hartsuherra Jouko Vilkman, Sari Kekki, Inka-Milla Kekki ja Jenna-Janika Kekki